Crescomin toimitusjohtaja vaihtuu
Crescom Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja Jarmo Merikoski väistyy yhtiön johdosta 30.4.2010 terveydellisistä syistä. Jarmo Merikosken väistymistä on valmisteltu siitä lähtien, kun em. terveydelliset syyt osoittautuivat vaikutuksiltaan pitkäaikaisiksi. Crescomin toiminnan alusta lähtien mukana ollut yhtiön talousjohtaja, KTM Tom Karell, on nimitetty toimitusjohtajaksi 1.5.2010 alkaen. Jarmo Merikoski tulee olemaan yhtiön johdon käytettävissä ylimenoaikana jatkuvuuden turvaamiseksi. Bengt Lundgren, Crescom Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Cygate Group AB:n toimitusjohtaja, kiittää yhtiön perustajaa Jarmo Merikoskea lähes 10 vuotta kestäneestä työstään yhtiön toiminnan suunnannäyttäjänä: ”Jarmon vahva strateginen näkemys ja yrittäjähenki ovat saaneet aikaiseksi erinomaisen ja menestyneen käyttöpalveluyhtiön, joka on kiistatta johtava toimija omassa lajissaan Suomessa. Crescomin toiminnan selkeys ja erittäin vahva kilpailukyky ovat vahvuuksia, jotka henkilökunta, asiakkaat ja TeliaSonera-konserni ymmärtävät. Toivotan Jarmolle kaikkea hyvää tuleviksi vuosiksi ja uuden toimitusjohtajan tervetulleeksi johtamaan yhtiötä jatkuvaan menestykseen.” Tom Karell on tehnyt yhteistyötä Jarmo Merikosken kanssa vuodesta 1995 alkaen ja tuntee hyvin yhtiön toiminnan, talouden ja henkilöstön. Tom toteaa: ”Crescomin johdolle on aina ollut selvää mitkä ovat yhtiön toimintavat. Niihin kuuluvat luotettavuus, korkea laatu, rehellisyys ja selkeä keskittyminen pelkästään ydinosaamiseen. Nämä arvot Jarmo jättää vastuullemme. Omalta osaltani tulen varmistamaan, että asiakkaamme ja henkilökuntamme luottavat meihin myös tulevaisuudessa.” > Crescomin johdon yhteystiedot |
Crescomille jälleen erinomainen tulos asiakas-tyytyväisyysmittauksessa
Maaliskuussa 2010 järjestettiin kysely, jossa selvitettiin asiakkaiden tyytyväisyyttä Crescomin palveluihin. Kysely oli osa Microsoftin kumppanuusohjelman laadunvarmistusmenetelmiä ja sen toteutti Microsoftin toimeksiannosta TNS Prognostics, joka on maailman johtava asiakastutkimukseen perustuvaa konsultointia toimittava yritys. Kysely lähetettiin Crescomin asiakkaille, jotka hyödyntävät Microsoftin teknologioita. Tutkimuksen mukaan yleinen tyytyväisyys Crescomin palveluihin oli erittäin hyvä. 81% vastanneista oli erittäin tyytyväisiä Crescomin palveluihin ja loput 19% tyytyväisiä . Tyytymättömiä tai erittäin tyytymättömiä ei siis vastaajien joukossa ollut lainkaan. Kyselyyn vastanneista 39% suosittelisi varmasti Crescomin palveluita muillekin ja loput 61% suosittelisivat Crescomia todennäköisesti. > Microsoftin 2009 teettämä tutkimus > Microsoftin 2008 teettämä tutkimus
|
|
SATO Oyj:n palvelinjärjestelmät Crescomin palvelinkeskukseen
 Sato Oyj ja TeliaSonera Finland Oyj ovat solmineet kolmen vuoden IT- ja viestintäpalveluiden ulkoistussopimuksen. Yhteistyö kattaa palvelinympäristön, loppukäyttäjätuen, tietoliikenteen ja puheviestintäpalvelut. Sopimus antaa Satolle entistä paremmat mahdollisuudet keskittyä ydintoimintaansa, asuntosijoitukseen ja tähän liittyvien sähköisten asiakaspalveluratkaisuiden kehittämiseen. TeliaSoneran tytäryhtiö Crescom Oy vastaa ulkoistussopimukseen sisältyvien konesalipalvelujen tuottamisesta. > Lehdistötiedote
Laatupäällikön nimitys
 KTM Piitu Lähdesmäki on nimitetty Crescomin laatupäälliköksi. Hän siirtyi tehtävään Kone Oyj:stä, missä hän toimi globaaleissa laatuhankkeissa.
|
Crescom Oy Kutojantie 2 02630 Espoo puh 09-2906 8191 fax 09-2906 0363 www.crescom.fi www.ondemand.fi
Osoitelähde: Fonecta Oy Blue Book ja Crescom Oy:n asiakasrekisteri.
|
|