
BasWare Oyj on siirtänyt palvelin-järjestelmänsä Crescom Oy:n
käyttö-palveluiden piiriin. Crescomin tietokanta-hallinta-, valvonta- ja
tietoturvapalvelut toteuttavat korkean käytettävyyden BasWaren sisäisen
tuotannon palvelinjärjestelmille.
BasWare kehittää
valmisohjelmistoja suurten yritysten talousprosessien automatisoimiseksi.
Yhtiö on noussut alansa johtavaksi ohjelmistojen toimittajaksi
kehittämällä tuotteita, jotka vastaavat asiakkaiden tarpeisiin ja
edistävät heidän liiketoimintaansa. BasWaren ohjelmistoilla
hankintatoimen, laskujenkäsittelyn ja talous-ohjauksen prosessejaan
tehostaneet yritykset edellyttävät järjestel-miltään erittäin korkeaa
toimintavarmuutta ja tietoturvallisuuden tasoa.
BasWare strategiana
on kasvaa ja kansainvälistyä kannattavasti. Ydinliiketoimintaan
keskittyminen on yksi tärkeistä menestystekijöistä, joiden avulla toiminta
on laajentunut jo yli 20 maahan kolmella mantereella. Näistä lähtökohdista
BasWare käynnisti valinnan, jonka tavoitteena oli löytää yhtiön kriteerit
täyttävä käyttöpalvelujen toimittaja.
”BasWaren
kansainvälinen toiminta ja ohjelmistotuotanto edellyttävät järjestelmiltä
ehdotonta häiriöttömyyttä ja turvallisuutta, mitkä palvelu-toimittajan on
kyettävä takaamaan”, toteaa BasWaren talousjohtaja
Sakari
Perttunen.
”Käyttöpalvelujen toimittajia arvioidessamme havaitsimme
Crescomin erityiseksi vahvuudeksi tarkasti määritellyt ja
ammattitaitoisesti tuotetut palvelinjärjestelmien hallintapalvelut.
Ammattitaitoinen, sitoutunut henkilökunta sekä selkeät käyttöönottoon
liittyvät prosessit ja projektointi olivat myös tärkeitä
valintakriteereitä”, jatkaa Perttunen.
Crescomin
käyttöpalveluiden piiriin on siirretty Baswaren omat operatiiviset
järjestelmät sekä kehitysympäristöt. BasWaren käyttö-palvelut tuotetaan
Crescomin uusimmasta käyttöpalvelukeskuksesta, joka on yksi Suomen
korkeatasoisimmista palvelinkeskuksista.
”Crescom on aina
määrätietoisesti panostanut osaamiseen ja infrastruktuuriin sekä
laadukkaisiin palveluprosesseihin. BasWaren kanssa solmittu sopimus on
uusin osoitus Crescomin soveltuvuudesta laadukkaita käyttö- ja
järjestelmän-hallintapalveluja tarvitseville yrityksille ja
organisaatioille”, kertoo Crescomin toimitusjohtaja
Jarmo
Merikoski.
Käyttöpalveluidensa tuotannossa Crescom soveltaa
kehittyneitä tietoturva-, valvonta- ja hallintateknologioita. Kriittisille
järjestelmille annettu käytettävyystakuu perustuu tuotteistettuihin
palveluprosesseihin, joissa häiriötilanteet eliminoidaan
ympärivuorokautisella ennakoivalla valvonnalla ja järjestelmänhallinnalla.
BasWare
Oyj (HEX:BAS) on kannattavasti kasvava kansainvälinen
ohjelmistoyritys, jonka ohjelmistot automatisoivat suurten yritysten
talousprosesseja. Yhtiön pääkonttori on Espoossa, ja konserniin kuuluu
kahdeksan tytäryhtiötä, jotka sijaitsevat Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa,
Saksassa, Hollannissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa.
BasWaren liikevaihto vuonna 2004 oli 32,6 miljoonaa euroa ja yhtiöllä on
tällä hetkellä yli 370 työntekijää.>
BasWare Oyj>
Crescomin
hallintapalvelut